Kun odotamme toivomustemme toteutumisia, saatamme pelätä että ne ei koskaan toteudu, pitäisi siis jättää toivomukset vähempiin ja yrittää elää tässä hetkessä, eläen tyytyväistä elämää.

Luonne on yksi ihmisen osa, ei täysin näkymätön ja ei kovin hiljainenkaan, luonne kertoo muille millainen se ihminen on.

Ajatuksissamme liikkuu jatkuvasti toiveita, mutta läheskään kaikki ei voi toteutua, toteutuu vai se mitä todellakin haluamme ja ehkä teemme työtä sen eteen saadaksemme sen.

Ihmisten tulisi oppia elämään ilman sotaa, sillä sodat on vihaisten päättäjien primitiistä vallannäyttöä ja aiheuttaa kärsimystä kansoille.

Synnymme, kasvamme, viisastumme, vanhenemme, kuolemme, ruumiimme kuolee, se on kaikkien ihmisten kohtalo.

Riitelystäkin voi viisastua jos ottaa opikseen sopimuksesta joka lopetti riidan.

Kompromissit parantaa maaimaa.

Tapahtuu koko ajan jotain uutta, mikään ei pysy paikallaan.

Kaiken muuttuminen on muuttumaton maailmassa.

Ihmiset vaikuttaa toinen toisiinsa maaimassa nyt ja myös aikaisemmin.

Kaikki on muuttuvaa, mikään ei pysy samana.

Kaikki muuttuu ajan mukana.

Yksi Jumala, monta uskoa, vaatii rakkauden tunnetta kaikkia kohtaan.

Jokainen näkee sisäiset subjektiiviset asiat omalla tavallaan.

Jokaisella on oikeus ajatella ja spekuloida.

On vain yksi Jumala

On ainutlaatuista olla pionjääri jossakin asiassa.

Kaikki kuuluu yhteen, ihmiskunta on tullut samasta lähteestä.

Nykyisyys on elämää, kaikki muu on spekulaatiota tulevaisuudesta tai valittamista menneisyydestä.

Ihmisen on vaikea elää nykyhetkessä, mieli luo suurimmaksi osaksi epätodellista olemassaoloa.

Opi arvostamaan nykyhetkeä, elämään ja nauttimaan elämästä.

Monta tietä, täytyy valita se oikea tie,et halua eksyä,

Etsi sisäistä harmoniaa,  rauhoitu,  mieti tätä,  sulje silmäsi,  anna ajatusten virrata,  tunne velttous itsessäsi,  nauti,  nauti ja elä.

Nauti elämästä, elä tässä hetkessä.

Ole ystävällinen kaikille ihmisille.

Tunne-elämä tuntuu mukavalta, jos on positiiviset tunteet

Kertakaikkiaan ihanaa on laiskotella,  rauhallisessa elämässä piilee onni.

Naiset, pitäkäämme yhtä,  yhdessä olemme vahvoja

Rakasta lähimmäisiäsi, kaikki maailman ihmiset on lähimmäisiäsi

Osoittamalla maaialmanlaajuista rakkautta,  olemme maailman kansalaisia

Rypyt ei ketään pahenna,  rypyt on merkki vanhuudesta,  ihminen vanhenee joka vuosi,  vanhetessa iho rypistyy,  rypyt on luonnollinen tapahtuma,  ikä tuo ryppyjä ja viisautta.

On helpompaa syyttää muita kuin katsoa itseään peilistä ja tunnistaa omat virheensä ja vikansa...Se luo pahan atmosfärin...ilma saastuu huonosti hoidetuista konflikteista.

Ihmisiä kaikki vain olemme,  planeettamme asukkaita,  samaa luuta ja verta kaikki olemme.

Sinulla on sisäinen silmä joka näkee,  henkisyyden sisäinen silmä.

Olemme maailman väestö,  meidän on rakastettava toisiamme.

Olet ihminen muitten ihmisten seassa, olet ainutlaatuinen ihminen,  kaikki ihmiset on ainutlaatuisia.

Rajoja ei ole, maailma on kaikkien ihmisten, rajat on vain eräitten ihmisten keksimiä.

Rauhoitu, hengitä syvään, tunne rauha sisimmässäsi, nauti.

Viha lisääntyy vihalla, rakkaus vie vihan pois

Me Maapallon ihmiset olemme kaikki yksi ja sama kansa, homo spaiens, ihminen.

Rakasta itseäsi, niin kykenet silloin rakastamaan myös muita.

Nauti elämästä, lopeta stressi.

Puhu aina totta,ole luotettava, toimi rehellisesti, toimi kunniallisesti.

Tulevaisuus kiinnostaa paljon, ja niin myös nykyhetki, nuet, parasta on elää nykyhetkessä niin paljon kuin mahdollista.

Naiset naiset,  tukekaa toisianne, olkaa ystävällisiä, opetelkaa.Pidä aina muitten naisten puolta,  naiset yhdessä vahvoja on.

Nainen, unohda kateellisuus,  auta muita naisia kaikessa missä vain voit

Rakasta kaikkia,  ihmisiä vain kaikki olemme,  samaa verta ja lihaa, pallomme asukkaita.

Elä tässä hetkessä, elä ja nauti,  elä tässä ajassa, iloitse ja nauti.

Kaikkialla erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa, sopu sijaa antaa, sopu harmoniaa antaa, ihmisiä kaikki olemme etnisyydestämme huolimatta

Yritäthän tykätä kaikista ihmisistä?  Osoita rakkautta kaikkia kohtaan

Hyvä tie vie hyvyyteen, hyvyys voittaa, hyvä antaa hyvää, paha antaa pahaa, valitse hyvyys elämääsi.

Täytä mielesi hyvillä ajatuksilla

Ymmärtävä mieli,  ystävällinen käytös, maaimaa parantaa

Rakastakaamme elämää, rakastakaamme toisiamme,  näin hyvä tulee.

Sielujen tasolla rakastakaamme toinen toisiamme, me kaikki planeetan asukkaat, rakkaus voittaa.

Rakasta itsäsi,jotta kykenet rakastamaan myös muita, 

On sekä eroja ja samankaltaisuutta maapallon ihmisissä...samankaltaisuutta etsimällä löytyy positiivisuutta elämään.

Hyväksy sään kaikki eri muodot

Rakasta maahanmuuttajia niin kuin rakastat itseäsi, rakkaus voittaa ja  viha katoaa.

Ole ystävällinen kaikkia kohtaan

Nukahda hymyillen

Herää hymyillen

Hyväksy maailman kaikki kansat

Uskalla puhua kaikkien kanssa, lempeästi ja rakastavasti.

Rakkaus voittaa, rajat katoaa kansainvälisessä rakkaudessa.

Sinun horisontti on vain sinun horisontti, minun horisontti on vain minun horisontti, jokaisella oma horisontti on

Etsi positiivisuuttä, voi paremmin, unohda kritisointi pois elämästäsi, elämä "mansikalle" maistua alkaa :) 

Olet ihminen muitten ihmisten seassa, olet ainutlaatuinen ihminen

Maapallomme asukkaita kaikki olemme, me ihmiset kuulumme yhteen,  suvaitkaamme toinen toisiamme

Lopeta tuhoaminen, planeetta kärsii, ihminen kärsii, kenen vika, ihmisen vika, ajattele mitä teet, säilytä ihmiskunta, säilytä planeetta, lopeta tuhoaminen

Hae tietoa, lopeta valehteleminen, etsi tietoa, lopeta vihaaminen, rakasta kaikkia, ole inhimillinen,

Universaalianen rakkaus on, kun tuntee rakkaudentunnnetta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Mihin suuntaan haluat kasvaa?  houkutteleeko positiivinen tie? positiivisuus on hyvää.

Ajattele positiivisesti, mieli tulee hyväksi, ihminen hyvin silloin voi,

Positiivisen ei tarvitse kritisoida, positiivinen on tyytyväinen, positiivinen nauttii elämästä.

Todellinen rakkaus kahden sielun välillä ei katso sukupoleen ...vaan antaa rakkauden virrata.

Anna anteeksi menneisyydelle, muistele, tutki, siedä menneisyys, sen jälkeen mene eteenpäin ja anna menneisyyden olla.

Positiivisen ei tarvitse kritisoida, positiivinen on tyytyväinen,  positiivinen nauttii elämästä.

2021-12-07
Elä sovussa, "rakasta" kaikkia,  tee maailmasta hyvä, ole hyvä esimerkki,  esimerkki hyvästä.

2021-12-05
Erilaisuus rikastuttaa

2021-12-05
Viisas tarkastelee omaa käyttäytymistään,  viisas ei kritisoi muitten käyttäytymistä

2021-12-02
Elä elämääsi ja  anna toisten elää myös heidän elämäänsä

2021-11-26
Viisas antaa itsensä tehdä virheitä,  viisas antaa myös toisten tehdä virheitä, 

2021-11-23
Viisas rakastaa itseään ja antaa itselleen anteeksi, viisas rakastaa myös muita ja antaa myös anteeksi muille
_

2021-11-20
Olet ainutlaatuinen ihminen

2021-11-18
Me ihmiset kuulumme yhteen, suvaitkaamme toinen toisiamme.

2021-11-15
Olemme samaa alkuperää kaikki, ihonväri ja kulttuuri on sivuseikka, samasta lähteestä tulemme, ihmisiä olemme kaikki.

2021-11-09
Ajatuksien voima, voima voimakas, ajatuksiesi kaltainen olet

2021-11-08
Nauti elämästä, elä tässä hetkessä.

2021-11-07
Ole ystävällinen kaikille ihmisille.