Tämä on ajankohtainen tilanne Euroopassa, tilanne jolle olisi tarvetta tehdä parannus koko Euroopassa. 
Jokaisen tulisi tarkastella omia ennakkoluulojaan vähemmistöjä kohtaan ja miettiä miksi on syrjivä, miksi tuntee tarvetta olla syrjivä muita kohtaan?

Mitä sinä sanot romaneista? Mitä ajattelet romaneista? Tiedätkö millaisesa kurjuudessa useat romani elää edelleenkin Euroopassa? 
Oletko koskaan auttanut romaneja jollakin tavalla?

Otan tässä esille Euroopan omia vaikeuksia, vaikeuksia joista Euroopa, eurooppalaiset ei ole päässeet irti vaikka probleemat on olleet jo monien satojen vuosien ajan Euroopassa. Silti Eurooppaa jurnuttaa samassa paikassa edelleenkin eikä ole kyennyt edistymään eteenpäin.

How widespread is anti-Roma prejudice?
voxeurop.eu - 

Romanien syrjintä Euroopassa on hyvin yleistä.
Kaikkein eniten syrjittyjä on romanit.
Toiselle sijalle tulee trans-ihmiset.
Kolmanneksi syrjityimpiä on muslimit.

Kuinka monta romania on Euroopassa? Arviolta noin 6 miljoonaa. Romanit ovat suurin etninen vähemmistö Euroopassa
Uusissa EU: n jäsenvaltioissa, erityisesti Bulgariassa, Slovakiassa ja Romaniassa ja joissakin ehdokasmaissa, Serbia ja Makedonia romaniyhteisö edustaa yli 8 prosenttia koko väestöstä.

Eurobarometrin tiedot osoittavat, että vaikka suvaitsemattomia asenteita muihin vähemmistöihin vähenevät asteittain, vaikkakin hidastetusti, kaikissa Euroopan maissa romaneja vastaan esiintyvät ennakkoluulot ovat ainoita, joilla ei ole merkkejä parannuksesta.

On jo vuosi 2018 ja Eurooppa vieläkin roikkuu monien satojen vuosien takaisessa rasismissaan romaneja kohtaan, EU-romaneja kohtaan.
Oman maan romaneja on alettu etenkin pohjois Euroopassa kohdella paremmin valtion taholta.
Mutta EU-romanit kokee samaa kylmää kohtelua kuin monia satoja vuosia sitten.
Eurooppalaiset jotka syrjii ja ovat rasistisia romaneja kohtaan tulisi hävetä käytöstään.
Euroopan valtioista puhumattakaan. Hävetkää.

Romanit on myös ihmisiä siinä missä muutkin eurooppalaiset.

Muslimina saa syrjintää osakseen jatkuvasti eräiltä tahoilta, mutta EU-romanit saa kaikkien huonoimman kohtelun.
Eu-romanien elämä kaikissa Euroopan maissa on hengenvaarallista heille. Siitä huolimatta valtiot kääntää selkänsä romaneille jatkuvasti. Vanhan ajan syrjintä jatkuu edelleenkin uutena aikana.
Eurooppa ei osaa ottaa oppia historiasta.
Historia toistaa itseään aina uudelleeen ja uudelleen.

Onko eurooppalaisten empatiassa jokin vakava vika, sairaus? Mistä johtuu tämä syrjivä rasismi joka istuu eurooppalaisissa kiinni kuin takiainen?

PS, poikkeuksiakin tietenkin on. Joka valtioissa on ihmisiä jotka yrittää parantaa syrjittyjen vähemmistöjen elämää.

Ei ole mitään niin karmeaa kuin syrjivä rasismi, syrjintä joka vaarantaa ihmisten elämän.

Hitlerin aikana kaasustettiin miljoonia juutalaisia kuoliaaksi ja siinä samassa kaasutettiin myös tuhansittain romaneja kuoliaaksi.
Eurooppa ei ottanut oppia tästä.
Etnisien vähemmistöjen syrjintä jatkuu.
Älkäämme unohtako saameja, joita myös edelleen syrjitään valtioitten taholta.

Miten on EU-romanien tilanne Suomessa?????

___________________________________________
Amnesty: Kodittomat romanit elävät ”syrjittyä, vaarallista ja epätoivoista” elämää Ruotsissa
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat Romanian romanit, Amnestyn tuore raportti kertoo. Häirintä, poliisien syrjivä kohtelu ja viranomaisten epäonnistumiset heijastavat ”laajaa romaneihin kohdistuvaa ennakkoluuloa, syrjintää ja rasismia”.
”Häirintä, poliisien syrjivä kohtelu ja Ruotsin viranomaisten epäonnistuminen tunnistaa näiden siirtolaisten oikeudet ja ottaa huomioon heidän perustarpeensa, heijastaa laajaa romaneihin kohdistuvaa ennakkoluuloa, syrjintää ja rasismia, joka jatkuu läpi Euroopan”, sanoo Amnestyn Euroopan asioista vastaava apulaisjohtaja Fotis Filippou.
RAPORTISSA nimeltä ”Ruotsi: Kylmä vastaanotto” kerrotaan, että järjestelmään pesiytynyt rasismi ja romani-vastaisuus on johtanut tilanteeseen, jossa romanit eivät pääse kiinni samoihin palveluihin – esimerkiksi terveydenhuoltoon – kuin muut haavoittuvat ryhmät.
Ruotsissa asuu Amnestyn mukaan arviolta 4 700 haavoittuvassa asemassa olevaa EU-kansalaista, joista suurin osa on Romanian romaneja. Myös köyhästä Bulgariasta tulee paljon yhteiskunnan marginaaleihin putoavia romaneja, joita syrjitään myös kotimaassaan.
Amnestyn mukaan Ruotsin julkinen keskustelu romaneista heijastelee pinttyneitä asenteita, joissa ennakkoluulot jylläävät. Raportissa käytetään esimerkkinä Svenska Dagbladetissa viime vuonna julkaistua kolumnia, jossa todetaan:
”Miltei kymmenen vuoden ajan Bulgarian ja Romanian romanit ovat saapuneet Ruotsiin kerjäämään. – – Voiko heitä integroida Ruotsin yhteiskuntaan? Ei, luultavasti ei, kun katsotaan tähän asti tapahtunutta”, kolumnissa sanotaan.

- HS -

--------------------------------------------------------------