Niin, tottahan se kai on että vihaaja netissä saa paljon kritisointia itseänsä ja vihakirjoituksiensa takia ja näin ollen nettivihaaja kuvittelee olevansa uhri...mutta toisaalta taas nettivihaaja kommentoi usein blogien artikkeleita ja saavat osakseen ohjeita, neuvoja ja myös kritiikkiä ja pahimmassa tapauksessa myös halveksuntaa...

Paha menee eteenpäin aina jossakin muotoa, valitettavasti...sillä pahuuteen on reagoitava jollakin tavalla...sillä jos on hiljaa, niin silloinhan se hiljaisuus voi esim. tarkoittaa että on pahan kanssa samaa mieltä...ja jos kukaan ei millään avoin reagoitsisi pahaan, silloinhan paha leviäisi entistä enemmän jos ei mitään vastusta saisi.

Mutta yrittäkäämme vastata pahuudelle lempeästi, ojentavasti, neuvomalla, opettamalla.

Tyypillistä verkkovihan tuottajaa on tutkijan mukaan vaarallista lähteä määrittelemään, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä voidaan löytää. Miehet tuottavat verkkovihaa enemmän kuin naiset. Nuoret tuottavat verkkovihaa enemmän kuin iäkkäämmät ihmiset.

Tärkeä löytö Kaakisella oli väitöskirjassaan se, että verkkovihan tuottajilla on keskimäärin vähemmän mielekkäitä sosiaalisia suhteita verkon ulkopuolella, ja samaan aikaan heillä on vahvoja sosiaalisia suhteita verkossa.

Verkkovihan tuottajien taustalta löytyy tutkijan mukaan myös perinteisiä aggressiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia, kuten korkeaa impulsiivisuutta ja pahoinvointia.

Vaikka vihapuhetta harrastavat enemmälti miehet, vihapuheen uhreissa on tasaisesti sekä naisia että miehiä. Naisten määrä ei ollut kokonaisuudessaan lisääntynyt edellisestä mittauksesta.

Sen sijaan naiset kokevat verkkovihan usein häiritsevämpänä kuin miehet.

Suomi ryhmittyy verkkovihan kokemisen ja näkemisen yleisyydessä Kaakisen mukaan lähelle Yhdysvaltoja. Näissä maissa puolet vastaajista kertoo nähneensä verkkovihaa.

Sen sijaan Saksassa ja Iso-Britanniassa nettiviha on ilmiönä huomattavasti harvinaisempi.

Tutkija uskoo, että kansallisella lainsäädännöllä voisi olla vaikutusta siihen, kuinka paljon verkkovihaa koetaan ja verkkohäirintää tapahtuu.

– Lainsäädäntö on olemassa, mutta sitä ei hyödynnetä kovin aktiivisesti. Suomessa on vähän nostettu rikosjuttuja verkossa tapahtuneesta häirinnästä, Kaakinen arvioi.

Hän jakaa verkkovihan kolmeen alakategoriaan: impulsiivinen vihaan, ryhmäilmiöihin liittyvään viha ja ideologiseen vihaan.

Impulsiivista vihaa voi Kaakisen mukaan torjua harkintaan kehottamisella nettikirjoittelun yhteydessä.

Ryhmäilmiöiden torjumisessa tärkeää olisi sosiaalisen monimuotoisuuden lisääminen. Ideologista vihaa on kaikkein vaikea torjua ja tunnistaa.

- Yle.fi -