Niin, se ei varsinaisesti ole oppilaitten vika...vika on koulusysteemissä jonka mukaan kaikki samanikäiset lapset laitetaan samalle luokalle ottamatta huomioon millä tasolla oppilaan saama oppi on...ja kaiken tämän päälle se seikka että oppilas ei osaa ruotsia...niin tuloksena on se että oppilaitten osaamiskeskimäärä alenee...koulusysteemiä tulisi muuttaa, näin olen sanonut jo monen vuoden ajan...oppilaat pitäisi laittaa luokille millä tasolla he on tietojensa kanssa...tällaisia kouluja voisi olla siellä sun täällä Ruotsissa, siis tavallisten kunnankoulujen ja vapaakoulujen lisäksi.

Hjulstan peruskoulun rehtori Malla Taipale tunnistaa tilanteen. Hänen koulussaan on nyt noin sata juuri saapunutta oppilasta, jotka ovat tulleet sotaa pakoon. Esimerkiksi yhdeksännellä luokalla heitä on paljon.
– Heidän tuloksensa ovat tietenkin aivan nollassa verrattuna niihin yhdeksäsluokkalaisiin, jotka ovat käyneet koko peruskoulun Ruotsissa, Taipale kertoo.
Uudet oppilaat eivät vielä osaa esimerkiksi ruotsin kieltä.

SR