Kymmenet tuhannet syyrialaiset odottavat rajalla Jordaniaan pääsyä, mutta Jordania on sulkenut rajojaan tyrehdyttääkseen pakolaisvirran. Vastikään Jordaniasta palannut Elina Blomberg kertoo, että syyrialaiset uhraavat vaikka oman jalkansa päästäkseen pakenemaan maansa sotatoimia.
- 40 000 pakolaista odottaa rajalla epätietoisina ja suuri osa näistä on lapsia ja naisia, sanoo arabiaa vuoden Jordanian Ammanissa opiskellut tukholmalainen Elina Blomberg.
Syyriassa oli viellä kaksi vuotta sitten 23 miljoonaa asukasta ja naapurimaa Jordaniassa on 6,5 miljoonaa asukasta.
Naapurimaissa 2 miljoonaa pakolaista
Syyrian levottomuuksia pakoon on lähtenyt yli kuusi miljoonaa ihmistä. Suurin osa pakolaisista on edelleen Syyriassa, mutta kaksi miljoonaa pakolaista on jäänyt naapurimaihin odottamaan tilanteen rauhoittumista Syyriassa. Ruotsiin on paennut 14700 syyrialaista, jotka ovat saaneet Syyrian levottomuuksien vuoksi pysyvän oleskeluluvan Ruotsissa.
Sotatoimialueen pakolaiset kekseliäitä
Syyrian levottomuuksissa on menettänyt 100 000 henkilöä henkensä, mikä on saanut ihmiset keksimään keinoja paetakseen maasta. Elina Blomberg on seurannut läheltä nuoren syyrialaisen pakenemista Jordaniaan.
- Asepalvelusta suorittava nuori mies pyysi lääkäriä murtamaan nuoren miehen jalan, jotta hän välttyisi palaamasta armeijaan. Damaskukseen tämä pakolainen pääsi tuttaviensa avustuksella.
Pakolaisen passi ei välttämättä ole aito
- Oli tosi vaarallista, koska paperit katosivat monta kertaa, mutta hän pääsi pommitusten keskeltä pakoon, sanoo Elina Blomberg.
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=5638594

Syrian refugees top 2 million as thousands flee daily. http://america.aljazeera.com/articles/2013/9/3/syrian-refugee-numbersswellto2million.html

I Sveruige finns ca 14 700 syriska flyktingan. Dom flesta av flyktingarna från Syrien stannar i granländerna och väntar där att oroligheterna skall sluta.