Mellakat johtuu siitä että Ruotsi on antanut näitten alueitten ghettoutua, ghettoutua sillä tavalla että että enemmistöllä asukkaita ei ole suurtakaan mahdollisuutta saada töitä. Miksi? Koulut ei toimi kunnolla, koulusysteemi on tehoton. Ajatekaa esm. 11 vuotiasta vastatullutta poikaa, hänet laitetaan ikäistensä kanssa samalle luokalle vaikka poika ehkä kotimaassaan on käynyt koulua vai kaksi tai kolme vuotta. Poika ei koskaan kykene ottamaan kiinni ikäistensä opittua tietoa ja johtaa siihen että hänellä ei riitä todistus pääsemään gymnasiumiin.

Monet asukit siellä, etenkin aikuiset, puhuu huonoa Ruotsia. Vaatimukset SFI-koulussa ruotsin kieltä opiskellessa on mitään sanomattomat. Todistuksia ei saa, riittää kun on siellä paikan päällä, saa rahaa, vaikka ei kieltä opettelisikaan sen suuremmin. Systeemin löysyys aiheuttaa vahinkoa.

Oli kysymyksessä mikä systeemi tahansa, sitä monet käyttää hyväkseen jos systeemi sallii sen, näin tekee sekä ruotsalaiset että maahanmuuttajat.

Se että maahanmuuttajia asuu paljon samalla alueella, ei tee paikasta ghettoutunutta. Ghettoutumisen syy on poliittinen. Syy ei kuitenkaan ole maahanmuutossa ja tai pakolaisten tänne tulossa. Syy on Ruotsin heikko kyky ottaa huolta tänne tulijoista. Suuri pakolaisten vastaanotto edellyttäisi suurta muutosta koulusysteemissä, kielen opiskelussa ja työpaikkojen saannissa. Ruotsin tulisi alkaa rehdä esm. tehdaspaikkoja missä kouluttamattomat voisi tehdä töitä ja voihan niitä työpaikkoja tehdä muitakin. Politiikkojen olisi otettava huomioon että monella pakolaisella on huono koulutus tai ei koulutusta ollenkaan. Tietenkin heillä ei ole suurtakaan mahdollisuutta saada työpaikkaa.

Kun nuoriso ja lapset näkee vanhempiensa ja vanhempiensa kavereitten olevan kotona työttömänä ja saavan rahaa sosiaalista vuodesta toiseen, tarttuu se lapsiinkin se ajatus että ilman työntekoa pärjää.

Reinfeldt sanoi muunmuassa että on pieni lauma jotka ajattelevat saavansa tahtonsa läpi väkivallalla mutta että väkivaltaan ei pidä tottua ja antaa periksi koska silloin tulee muutos yhteiskuntaan, yhteiskunta muuttuu erilaisemmaksi mitä nyt. Reinfeldt myös puhuu nyt koulujen parantamisesta näillä alueilla ja muusta satsaamisesta. Hyvä että huomaa systeemin vajaavaisuuden joissakin kohtaa. http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16817867.ab

Probleema on giganttinen sen takia että politiikot ei ole välittäneet, he on antanut asian mennä, edetä omia menojaan, puuttumatta asiaan. Tässä erittäin hyvä krönika asiasta. http://www.aftonbladet.se/nyheter/kolumnister/lenamellin/article16819495.ab

Tietoa Hysbystä:
12 203 bor i Husby
Husby och de omgivande stadsdelarna Akalla, Kista, Tensta och Rinkeby i norra Västerort projekterades vid mitten av 1960-talet då Järvafältet blev tillgängligt. Inflyttningen inleddes åren 1973-1974. Invånarantalet är i dag 12 203 som bor i 4 896 bostäder, uteslutande flerfamiljshus. Majoriteten av invånarna, 7 181 personer boende i Husby, är födda i ett annat land.
Många unga vuxna, drygt 38 procent, varken studerar eller har jobb. 25,6 procent av invånarna i Husby har endast grundskoleutbildning.
Medelinkomsten är 194 700 kronor per år.
Källa: Stadens infosajt stockholm.se och statistikomstockholm.se

http://www.expressen.se/nyheter/dokument/det-kandes-som-ett-inbordeskrig/


Polisen nimitteli rasistisesti asukkaista Hysbyssä ja jahtasi kaikkia asukkaita joita sattui olemaan paikalla.
En amatörfilm på nätet visar hur en ensam polis på en gångbro i Husby attackeras våldsamt av flera ungdomar, och andra filmer visar hur polisen gör utfall mot boende. Ögonvittnet Quena Soruko berättar att unga och gamla utan urskillning blev jagade, slagna och kallade råttor, negrer och andra glåpord. http://www.expressen.se/nyheter/dokument/det-kandes-som-ett-inbordeskrig/

 Varför skolan är så dålig? Varför t.ex en nykomling, en 11 åring placeras i samma skolklas som sina jämåriga? 11 åringen hinner aldrig komma ikapp sina klaskamrater och därmed missar han tillträdet till gymnasium.
Många invandrare kan dålig svenska och har liten eller ingen utbildning alls. Klart är att dessa invandrare har det svårt i det svenska samhället, samhället måste försörja för dom, år efter år, för det finns knappast länge kvar okvalifiserade arbeten, nästan allt har robotiserats eller flyttats utomlands. Sådan samhällelig utvecling gagnar inte lågutbildade invandrare.
Staten har inte brytt sig, varken högern eller vänstern.
Samhället bör ju formas så att det passar invånarna. Landet måste ha bäde kvalifiserade och okvalifiserade arbeten, så att alla skulle ha möjlighet att försörja sig. Vad tror ni många dessa ungdomar tänker, när dom ser sina föräldrar och bekanta leva med bidrag år efter år? Och samtidigt går dom i skolan vars system gynnar inte alla elever.
Politiker har inte vaknat ännu. kanske har dom vaknat, men det gigantiska problemet  verkar för stort för politiker. Det behövs en enorm insats, en insats som kanske är för sent,

Mitt hjärta gråter för alla dessa människor som känner utanförskap...inga arbeten, dåliga betyg...ingen positiv framtidssyn...ungdomar protesterar...tyvärr med våld...när nu våld har blivit ett vardag i Sverige, bör politiker vakna och satsa enorma summor pengar att kanske under 10 till 20 år reparera sina misstag.
Till slut, men inte minst...det är inte invandrares fel att det finns inga arbeten...det är inte invandrares fel att skolsystemet är dåligt. Men det är dom berördas ansvar att rätta till saker och ting, pokitiker, föräldar, socialen, polisen...